keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Tunnustus


Sain tämän tunnustuksen Irmalta Irman kammarista . Kiitos vielä :) Tähän tunnustukseen kuuluu, että kertoo itsestään 7 faktaa ja jakaa tunnustuksen eteenpäin 15 blogille.

Tässäpä sitten ensin niitä faktoja:

- olen kissaihminen. Kissoja minulla on ollut elämäni aika lukuisia, tällä hetkellä tosin vain yksi, sitäkin   rakkaampi Arttu

- käsitöiden tekeminen on minulle lähes yhtä tärkeää kuin hengittäminen, en oikein osaa katsoa edes telkkaria ilman jotain väkerrettävää

- tykkään asua "maalla", en kaipaa useinkaan kaupunkiin

- yritän vähentää kirppiksillä käymistä, tavaraa on muutenkin ihan liikaa, pitäisi ennemmin mennä itse myymään kuin ostamaan ( vaikka tarkoituksena onkin lähteä lauantaina likkakaverin kanssa kirppiskierrokselle...)

- istun koko päivän töissä tietokoneen ääressä, mitä huonoimmissa asennoissa,  ja niskat ovat yleensä aina jumissa, johtuen kyllä sekä käsitöistä että oikeista töistä

- harrastin teini-iässä posliininmaalausta. Äitini oli nuorena myös maalannut ja pitihän sitä päästä kokeilemaan. Täytyykin joskus kuvata maalaamiani lautasia. Niitä löytyy parhaiten lapsuudenkotini seinältä

- teini-iässä kävin myös Sanelma Vuorteen mallikurssin, serkkuni menestyksen innoittamana,
ei minusta kuitenkaan mitään huippumallia tullut... taisivat ottaa kurssille kaikki halukkaat ;)


Sitten se vaikeampi osuus. Pitäisi valita lukuisista lemppariblogeista ne 15.

Taidan kuitenkin antaa tämän tunnustuksen kaikille blogilistallani oleville blogeille.
Napatkaa tunnustus tästä mukaanne, jos haluatte :)

Terveisin

Laura

5 kommenttia:

  1. Onnittelut tunnustuksesta! Ja hauska lukea aina noita pieniä "paljastuksia" bloggaajan elämästä!
    : )

    Jos jostain muuten tuleee hyväntuuliseksi, niin tuosta sinun pirteästä kuvastasi. Voiko olla iloisempi saparopää...

    VastaaPoista
  2. hei vaan, löysin blogisi kun googletin isoäidin tynnyä :) OLisko sinulla vinkata, mistä löytisi kaavat ja ompeluohjeet ko tyynylle. Sinä olitkin ihanan sellaisen tehnyt, huippu! Vinkkejä ikkunanpokan tuunaukseen ja "koristamiseen" myös kaipaisin.

    VastaaPoista
  3. Isoäidintyynyn ohje löytyy Sisusta tildan tapaan-kirjasta. Sieltä löytyy paljon muutakin kivaa tekemistä.
    Ikkunanpokan tuunaukseen ja koristeluun en sen kummempia vinkkeja osaa antaa kuin että mielikuvitusta peliin ;)

    VastaaPoista
  4. Mukavaa lukea sinun juttujasi.
    Top-listallasi en ole, mutta olen huomannut, että luet blogiani. Mukavaa olisi poimia joku tunnustuskuvajainen väkertämisilleni, mutta mielelläni luvallasi.

    VastaaPoista
  5. Willa Tammisto: Olet kyllä suosikki-listallani :) Tottakai saat napata tunnustuksen täältä itsellesi, ole hyvä vaan :)
    Käyn usein ihastelemassa blogiasi, en vaan osaa jättää sinne kommentteja :(

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...