sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Lomalla askarreltiin urakalla



Olin menneen viikon kotona syyslomalla pojan kanssa. Koitin ehtiä tekemään valmiiksi tuleviin joulumyyjäisiin jotain myytävää. Tällasia kylttejä tein eri teksteillä, lauta on vanhaa harmaantunutta huussilautaa kummitätini mökiltä :)




Korttitelineen löysin kirppikseltä ja kortit oli sitten tehtävä telineen mukaan.
Leveyttä korteilla max. 7 senttiä. Tein tuollaisia pakettikortteja paksusta pahvista ja netistä löytämistäni kuvista.




Tässä kortit valmiina nauhoineen. Tein muutaman jouluisemmankin kortin ja tilaa on vielä useammillekin.




Valkoisista puusydämistä ja rautalangasta syntyi erilaisia jouluisia tekstejä. Tein vastaavia viime jouluna punaisista sydämistä, mutta niitä ei ollut enää saatavilla...




Muutamaan tein kokeeksi vähemmän jouluisen home-tekstin.




Viime vuonna tein kokeeksi seuraavassa kuvassakin näkyviä käpykuusia, nyt kokeilin lisäksi tällaisia käpysydämiä.
Näitä tehdessä sattuikin viikon ainoa tapaturma, kuumaliimalla sain aikaiseksi kipeät rakot kahteen sormeen :(
Käpyjä oli kaksi muovikassillista ja niiden käsittelyssä sain onneksi apua ensin hyvältä ystävältäni, joka vierailunsa lomassa joutui hommiin :) ja myöhemmin vielä apuun tuli poikani.




Tässä näkyy myös nuo kuuset, niistä tulikin aika isoja... ehdin ne vaan pakata ennen kuvausta. Kuuset ja sydämet suihkutin valkoisiksi tekolumella.




Viimeisimpänä askartelin eilen omasta metsästä keräämästäni sammaleesta sammalpalloja.
Sammal on kiinnitetty ohuella rautalangalla sanomalehdestä tehdyn kostean pallon ympärille.
Valkoiset tähdet on tehty suolataikinasta.



Tässä vielä suolataikinasta tekemäni sydämet ja tähdet. Sydämiin on leimasimilla painettu joulu-teksti. Suolataikinan ohje löytyy mm. kirjasta Kaarnasydän ja sammalkranssi.

Että tällaista tällä kertaa, toivottavasti jaksoitte selata loppun asti,

Terkuin

Laura

13 kommenttia:

  1. Ihan on mennyt ohi suun tämä kiva blogisi. Nyt täytyy korjata virhe ja kirjautua lukijaksesi. Kivoja tekeleitä olet värkännyt. Itse tein juuri tänään kanssa postauksen sammalpallostani. Tervetuloa kurkkaamaan sitä.

    VastaaPoista
  2. Kaikkea ihanaa olet askarrelut ja menee varmaan hyvin kaupaksi.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania juttuja olet tehnyt! Käpysydän oli kyllä paras :)

    VastaaPoista
  4. Ihania nuo kuuset ja sammalpurkit, pitää itsekin mennä keräämään käpyjä :) Mukavaa alkavaa viikkoa

    VastaaPoista
  5. Vautsi vau mitä tekeleitä taas! Kylläpä jaksat olla ahkera ja aina uusia ideoita täynnä.
    Onko teillä Ikean keittiö? olisi mukava "käydä" teillä, eli tekisitkö joskus postauksen kodistanne? on varmasti yhtä kaunis kuin tekemäsi jutut :)

    VastaaPoista
  6. Oletpa sinä ahkeroinut.
    Taatusti menevät kaupaksi.
    Kivoja ideoita toteutettavaksi itsellekin. Tuota käpykuusta haaveilin viime jouluksi itsekin. Pitäisi nyt kokeilla..
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Cride: Tervetuloa ;)

    Henrietta: Toivottavasti olet oikeassa :)

    Purnauskis: Tykkään itsekin tosi paljon käpysydämestä.

    Vanilja: Toivottavasti käpyjä vielä löytyy...

    Ninnu: Kiitos kannustuksesta. Ei ole meillä Ikean keittiötä, olisikohan ollut REA-keittiöt. Voisipa sitä vaikka joskus kuvaillakin meillä kotona... täytyy odotella aurinkoista päivää.

    Ellu:Kannattaa kokeilla käpykuusen tekemistä, mukavaa touhua, kannattaa olla varovainen kuumaliiman kanssa :)

    VastaaPoista
  8. Paljon kauniita juttuja olet saanut aikaiseksi. Varmasti tekevät hyvin kauppansa.

    Olen monesti miettinyt tuota sammaleen käyttämistä, mutta en ole rohjennut ryhtyä tuumasta toimeen. Voitko antaa vinkkejä sen keräämiseen (ajankohta sekä revitkö irti vai leikkaatko ja miten ohuelti tai paksulti) ja säilyttämiseen (täytyykö pitää kosteana vai saako kuivua)?

    VastaaPoista
  9. Varis: Kyllä sammalta varmaankin voi kerätä ihan milloin vain, tosin talvella ei varmaan kannata yrittää, kun on maa jäässä. Itse keräsin juuri ennen käyttöä, ja tosiaan täytyy olla maanomistajan lupa, jos aikoo kerätä muualta kuin omalta tontilta. Otin sammalta ensin ihan maasta ja vähän kivenreunalta ja totesin käytännössä ohuen sammalmaton olevan käytössä kätevintä. Hain sitten lisää sammalta kallionreunalta mahd. huomaamattomasta paikasta. Sammaleet käytin heti, kuivunutta voi olla vaikea käsitellä. Valmiin työn voi kyllä antaa kuivua. Rohkeasti vaan kokeilemaan :)

    VastaaPoista
  10. Olepta ahkeroinut paljon niin kauniita juttuja!!
    Kyllä menevät hyvin kaupaksi, uskon:)
    Kivaa viikonloppua!♥

    VastaaPoista
  11. Joo, joku oli laitellut kuvan täältä sinne, pinterestiin kun voi laittaa periaatteessa mistä mistä vaan... http://pinterest.com/pin/395403394/

    Voin laittaa kutsun siulle pinterestiin jollet jo ole siellä ;)

    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Hurjan nättejä, varsinkin sammalpallot! Tarvitseeko niitä kastella harvakseltaan, vai kestääkö pallo kuivuttuaankin nättinä? Vai onko sen tarkoituksena olla vain tilapäinen koriste...?

    Minäkin aloitin jouluvalmistelut etsimällä kauniita joulukortteja netistä ja askartelemalla jo kuusenmallisia koristeita kortteihin. Josta tulikin mieleeni, että ne kuuset pitäisikin kuvata ja laittaa näkyville blogiini (:

    VastaaPoista
  13. Kiitos Laura vinkeistä ja kannustuksesta, niiden avulla olen tehnyt elämäni ensimmäiset sammalpallot. Ihanaa alkavaa joulukuuta Sinulle!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...