sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Siipiä ja piparitikkareita


Mulla on ollut tänä jouluna selkeästi teemana siivet...
Ompelinpa siis muutamalle pikkutytölle joululahjaksi Tildas Julhus- kirjan ohjeilla siivet selkään.




En ajatellut leipoa tänä vuonna ollenkaan pipareita, mutta olihan niitä sitten kuitenkin tehtävä...
Täältä sain idean tehdä piparitaikinasta tikkareita.




Piparitikkarit menevät pojan koulun joulumyyjäisiin, vanhempainyhdistyksen myyntipöytään.




Tässä kaikki tikkarit valmiina myytäviksi. Tein piparit kaupan valmistaikinasta, kilon paketista tuli 20 isoa ja paksuhkoa piparia. Koristeina karkkeja ja strösseleitä tomusokerikuorrutuksen päällä.




Sain tänään myös väkerrettyä joulukortit valmiiksi. Tämän joulun siipiteemaan liittyen niistäkin tuli siis enkelinsiipiä :)




Tähän tyylin tehdyn sydänkranssin näin myös jossain blogisssa aiemmin, en vaan enää muista missä... Tein kuitenkin sellaisen samalla tyylillä. Pohjana paksusta rautalangasta väännetty rengas. Sydämet on ommeltu siihen kiinni nurjalta puolelta.
Onpahan sitä taas tullut paljon kaikenlaista touhuttua, tässä sen postaillessa huomaa, vaikka muuten ei siltä tuntuisikaan....

Hyvää kolmannen adventin iltaa kaikille,
Laura

10 kommenttia:

  1. Vaude mitkä piparkakkutikkarit! Menevät varmasti kuin kuumille kiville!!

    VastaaPoista
  2. Upeat tikkarit.

    Oletkin ommelut ahkerasti ja saanut ihania juttuja aikaiseksi.

    Itse en ole aiemmin tykännyt noista siivistä,mutta nyt olen vähän jo niihin tykästynyt ja voisin kuvitella sellaiset kotiinkin.

    Oikein mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  3. Mahti idea toi piparitikkarit!!!
    JA toi kranssi on ihana <3 :)

    VastaaPoista
  4. Ihania töitä :) Siivet ja kranssi ovat kertakaikkiaan suloisia :)) Tykkään!!!

    VastaaPoista
  5. Ihania ideoita, saako tikkari ideaa lainata? jos niin missä vaiheessa nuo tikut laitetaan, ennen paistoa vai heti paiston jälkeen.

    T. Outi

    VastaaPoista
  6. Kivoja tikkareita sait sinäkin aikaiseksi :)
    ja sydänkranssi on aivan ihastuttava, voisin toteuttaa saman virkatuista sydämistä, joskus sitten kun saan luvan tehdä kässyjä.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana tuo sydänkranssi!

    VastaaPoista
  8. Outi: Tottakai ideaa saa lainata, lainasinhan itsekin ;)
    Tikut ( käytin varrastikkuja ) painetaan taikinaan ennen paistamista, jäävät tuolla lailla osittain näkyviin, mutta peittyvät sitten kuorrutuksen alle...

    Laura

    VastaaPoista
  9. Ihania piparitikkareita! Paljonko pyysitte myyjäisissä noista piparitikkareista?

    VastaaPoista
  10. Piparitikkareiden hintaa en kyllä enää muista. En myynyt niitä itse, vaan tein ne vanhempainyhdistyksen pöytään... olisivatko olleet jotain 3 tai 5 euroa kappale :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...