keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Lapsuusmuistoja-haaste

                                                                            Kuvassa olen 9kk, ensimmäisenä joulunani.

Nappasin tämän haasteen Irman kammarista. Tarkoituksena on vastata muutamaan omaa lapsuutta koskevaan kysymykseen.

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen "Mikä sinusta tulee isona"?

Mietin tuota pitkään, mutta en muistanut mitään tiettyä toiveammattia ja varmistettuani sen vielä äidiltäni, voin vain todeta ettei sellaista ilmeisesti pienenä ollut, kun ei äitinikään mitään sellaista muistanut.

Myöhemmin haaveilin työstä mainostoimistossa ja pääsinkin opistelemaan Artesaari Piirtäjäksi. Siihen liittyviä töitä en kuitenkaan ole koskaan tehnyt, valmistuin pahimman laman aikaan 90-luvun alussa ja silloin oli mentävä töihin mihin pääsi. Sillä tiellä ollaan vieläkin. Piirtää kyllä saan päivittäin, vähän vaan eri alan kuvia :)

                                                                                                            4-vuotiaana piirtämäni prinsessa-omakuva


2. Mitkä olivat sarjakuvien / piirrettyjen lemppareitasi?

Aku Ankka-lehdet oli ihan lemppareita. Meille tuli Ankka kotiin ja kun en osannut vielä lukea, luki sen ääneen äiti tai isä, tai mummu... Ruokakin muuten maistui paljon paremmalle Aku Ankka edessä. Piirretyistä suosikkini oli ehdottomasti Prinsessa Ruusunen, muutenkin prinsessat olivat ihania.


                                                               Morsian-leikki parhaan ystävän kanssa, olen tuo joka näkyy vain puoliksi :)


3. Lempileikkejäsi?

Pienenä olin kova mm.pesemään pyykkiä, taisin kyllä matkia kaikkea mitä äiti teki.

                                                                                Mattopyykillä äidin kanssa.


Tykkäsimme ystäväni kanssa pukuleikeistä. Joskus olimme morsiamia, kuten kuvassa. Äidin yöpaita vaan mekoksi, huntu taisi olla jopa äidin huntua. Muistan myös leikkineemme sairaanhoitajia ja lääkäreitä.

                                                                            Omalla pyykkinarulla kuivumassa nuken pyykit.


Paperinuket olivat myös kovassa käytössä. Lehdestä leikattujen lisäksi teimme niitä myös itse, tai pyysimme äitiäni piirtämään, hän oli niin hyvä :)

Leikkimökissä leikin paljon ja yleensäkin tykkäsin kaikenlaisista kotileikeistä. 8 vuotta nuorempi veljeni joutuikin usein vauvan rooliin ja puetuksi tytöksi...

Värityskirjoja kului myös paljon, samoin piirustuspaperia joka täyttyi yleensä prinsessoista...


                                                                             Leikkimökki oli väriltään keltainen, sininen talo tuli myöhemmin.


4. Parhaat synttärisi ja miksi?

En muista mitään erityisesti hyviä synttäreitä, meillä kyllä juhlittiin ahkerasti kaikki synttärit ja nimpparit. Kaverini kanssa juhlimme jopa kesäiset toisen nimen päivät, kesälle kun ei osunut mitään muita juhlia :)

                                                                 Balettipuvuissa ystäväni kanssa, minä tuossa oikealla polvisukissa.


5. Mistä urheilusta pidit / harrastit?

En ole koskaan ollut erityisen urheilullinen tyyppi, pärjäsin kuitenkin varmaankin pitkien jalkojen ansiosta koulussa kohtalaisesti juoksussa. Muistan jopa olleein jossain koulujen välisissä viestikilpailuissa.

Talvella kyllä hiihdettiin ja luisteltiin paljon ja kesällä melkein asuttiin uimarannalla.

Balettiin piti päästä varmasti lähinnä tuon balettipuvun takia. Puolen vuoden jälkeen tajusin nopeasti ettei minusta tule koskaan primaballerinaa. Olen varmasti maailman jäykin ihminen :)


6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?

Taisi olla Elvis, ellen väärin muista. Ei mulla kyllä mitään yksi ylitse muiden idolia ollut. Myöhemmin tykkäsin mm. Duran Duranista, Kate Bushista, Bonnie Tyleristä... Myöhemmin mukaan tuli kotimaiset, mm. Eput ja Yö. Ja tietenkin Mamba :)


7. Paras joululahjasi, tai muu lahja, jonka olet saanut?

Kyllä se varmaan joku nukke oli, niillä leikittiin paljon. Varsinkin yksi tummaihoinen nukke oli erityinen suosikkini.


                                                                              9-vuotiaana, huomaa hieno muovituoli :)


8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä jota et ole vielä tehnyt?

En ole mikään hurjapää, joka haaveilisi laskuvarjo- tai benjihypyistä. Olen saanut kaikki, mitä olen toivonut... Ihanan pojan ja ihanan miehen, mieluiseni talon ja hyvän työpaikan....


Napatkaa haaste itsellelle, en laita sitä eteenpäin kenellekään erityisesti. Voin kertoa että kannattaa, vanhojen asioiden muisteleminen ja kuvien etsiminen oli erittäin mukavaa.

terveisin

Laura

4 kommenttia:

  1. Ihania muistoja ja kuvia.

    Tuttuja muistoja itsellekin.Värityskirjat oli meilläkin kovassa käytössä.

    Minäkin tykkäsin tästä haasteesta.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja muisteloita!
    Kiva kun otit haasteen vastaan se oli minustakin mukava haaste.

    VastaaPoista
  3. Minä kans tykkäsin pienenä kaikenlaisista pukuleikeistä ja niin näyttää omatkin lapset tykkäävän :)

    VastaaPoista
  4. Ai että miten ihana postaus ♥ Kuvatkin on niin ihanat!
    Tunnistin itseni kotileikeistä. Minulla on myös minua nuorempi veli joka joutui osallistumaan leikkeihini :) Veljeni on tänään suurperheen isä, joten hyvin on leikin varjolla kodin pyöritystä opittu :)
    Rauhallista viikonlopun jatkoa sinulle Laura :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...