sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Kankaanpainantaa



Löysin Ottobren sivuilta kivoja ilmaiskaavoja ja -kuvia. Tämä Grace Kelly -printti pääsi ensimmäisenä kokeiluun. Tulostin siis kuvan, suurensin sen sopivan kokoiseksi kopiokoneella ja tulostin lopuksi piirtoheitinkalvolle. Sitten leikkasin mustat osat pois kirurginveitsellä. Suihkutin velä valmiin sabluunan taakse sprayliimaa, niin se pysyy paremmin paikallaan kankaalla.



Tuputin värin sabluunan läpi kankaalle. Väriä kannattaa ottaa vähän kerrallaan, ettei väri leviä reunojen alle.  Tein vaahtomuovista tuollaisen näpsäkän "tuputtimen".




Tässä kaikki  sabluunan aukot on tuputettu täyteen mustaa väriä.




Ja tässä sabluuna on poistettu ja tältä se sitten näyttää... onnistui oikein hyvin, siitä on niin kauan kun olen tällä tekniikalla kankaalle mitään painanut, että en ollut enää varma osaanko :)



Ja tässä lopulta valmiina tyynynä. Tein heti alkuun kaksi kappaletta. Jotenkin aina tulee tehtyä samalla vaivalla useampikin kappale, mitä milloinkin :)





 Tässä vielä kuva toisesta sabluunasta jonka leikkasin. Tein aikaisemmin muutaman tyynyn ko. tekstillä ja maalasin tekstit käsin. Se oli sen verran hidasta puuhaa, että ajattelin kuitenkin tehdä Home-tekstistä sabluunan, jälki on paljon siistimpää ja työ käy paljon nopeammin...

Huh, olipa työläs postaus. Kuvien lataaminen kesti ihan hirveän kauan silloin kun lataus edes suostui alkamaan  ja meinasin jo jättää koko homman kesken...
Tämän tekeminen kesti yhtä kauan kuin koko Tanssii tähtien kanssa -ohjelma. Onneksi tästä tietokoneen äärestä pystyy sivusilmällä katselemaan teeveetä :)

Toivottavasti saitte tästä jotain tolkkua, hyvää suunnuntai-illan jatkoa toivottelee,

Laura

8 kommenttia:

  1. Hienot tyynyt.

    Pitäisi kokeilla tehdä itse sabluunoita kokeilla tuota
    Pitää käydä katsomassa tuolla sivuilla.

    Mukavaa uutta viikkoa.

    VastaaPoista
  2. Upeat tyynyt! Hyvin sai tolkkua postauksesta.
    Minä en tuota kankaanpainantaa ole koskaan kokeillutkaan, siinä taas yksi uusi juttu mitä voisi joskus yrittää....
    Minulla kesti myös se kirpparipostauksen tekeminen ikuisuuden mutta eilen tuli nopeasti.
    Johtuikohan sitten siitä että olin aikaisin illalla tekemässä (vähemmän liikennettä), en tiedä...
    Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Kauniit tyynyt! Nyt on monet valitellu blogspot takkuavan, lataamisen olevan hidasta- mä en oo edes yrittäny päivittää ku meillä saattaa kone temppuilla ihan muutenki.

    Mukavaa ja aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Kivat tyynyt:) Huomasin, että käytit sprayliimaa...jättikö se jäkiä kankaaseen ja lisäsitkö aina painamisien välillä vai riittikö yksi suihkutus?

    VastaaPoista
  5. Kannattaa kokeilla, helppoa ja mukavaa touhua :)

    Suihkutin sprayliimaa vain kerran, eikä se jättänyt mitään jälkiä kankaaseen, taisi olla sellaista liimaa, joka ei tartu pysyvästi.

    Muistelisin että niitä on kahta eri tyyppiä...
    Tuollaista liimaa käytettiin kouluaikana, kun tehtiin mainosluonnoksia ja tekstejä yms. piti siirrellä paikasta toiseen. Silloin ei vielä käytetty paljonkaan tietokoneita ;)

    VastaaPoista
  6. Jotain häikkää on juu, tätäkin kävin jo kertaalleen kommentoimassa... Ja sitä vaan, että

    Kauniit tyynyt, entisaikojen näyttelijättäret on vaan niiiin ihania! :-)

    Ja mukava kun liityit "laajaan" lukijakuntaani!

    VastaaPoista
  7. Hienoja! Millä värillä tai maalilla teit?

    VastaaPoista
  8. Kangasväreillä, Javana textil- merkkistä, löytyy varmasti muunkin merkkisiä värejä.

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...