sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Täällä taas


Hei vaan kaikille pitkästä aikaa ja tervetuloa joukkoon myös uudet lukijat. Yllättäen tulikin ihan itsestään vähän pitempi bloggaustauko... sitä ne kauniit "kesä"kelit aiheuttaa :) Keväällä täällä maalla riittää pihalla niin paljon hommia, että muuhun ei oikein ole ollut aikaa eikä inspistä. En laita blogia ihan täysin kesätauolle, mutta postailen jatkossakin varmasti huomattavasti aikaisempaa harvemmin...

Jotain pientä käsityötä on sentään valmistunutkin, täytyyhän sitä iltaisin vähän rentoutua tv:n ääressä ja silloin tietenkin jotain näprättävä.

Nuo kuvassa olevat puput valmistuivat jo pääsiäiseksi, ohje löytyi aiemmin esittelemästäni kirjasta -Blanket statement. Pupit eivät ole oikein edukseen valkoista seinää vasten, mutta idea varmaan selviää.




Nämä herkut on ihan pakko esitellä, tein vapuksi ensimmäisen kerran Macarone-pikkuleipiä. Värjäsin taikinan vaaleanpunaiseksi ja laitoin väliin kinuskia. Kinuski vähän valui rumasti ja osaan laitoinkin täytteksi suklaalevitettä, joka pysyikin välissä paljon kauniimmin. Ihania herkkuja...




Sain pääsiäisenä tuliaisiksi ystävältäni hänen itsensä kasvivärjäämiä lankoja. Langat ovat villaa ja värisävyt sopivat todella kauniisti yhteen. Täytyykin todella tarkkaan miettiä mitä näistä neuloisi.




Tämä paksusta puuvillalangasta virkattu pyöreä kori on yksi niitä iltaisin tv-n ääressä rentoutumismielessä tehtyjä käsitöitä.




Käsityökirjastonikin on taas kasvanut yhdellä ihastuttavalla kirjalla, Amy Adamsin Countryside softies.
Söpöiset eläimet on tehty kierrätysmateriaaleista. Nyt täytyykin kirppiksellä käydessä silmäillä vaatteita ihan eri silmällä... varsinkin villavaatteita...

Tässä vielä muutamia kuvia kirjan söpöistäeläinhahmoista. Amyn sivut löytyvät muuten osoitteesta www.lucykatecrafts.co.uk ja blogi lucykatecrafts.blogspot.com

Hyvää kesänalkua kaikille ♥

Laura

2 kommenttia:

  1. Söpöset puput ja leivonnaiset näyttää ihanilta!
    Hiljaiseloa minäkin blogimaailmassa vietän, ei ole oikein aikaa tehdä käsitöitäkään.
    Mukavaa kesän odotusta teille sinne koko perheelle!

    VastaaPoista
  2. On mukava kun muillakin on blogitaukoa,sitä samaa täälläkin.Taitaa aika monella olla kevätkiireitä.

    Kivat puput.

    Aurinkoista kevään jatkoa sinne.

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...