sunnuntai 22. elokuuta 2010

Aarrejahdissa


Teimme tänään sunnuntaireissun Mouhijärven suuntaan tonkimaan erään himokeräilijän tavaroita. Paikassa oli monta rakennusta täynnä vanhoja autoja ja autojen osia, mutta aavistin kuitenkin että sieltä voisi löytyä jotain meikäläistäkin kiinnostavaa... tavarat olivat vuosikymmenten lian peitossa, oli onni että mukaan tarttui mm. kuvan pesusoikko. Se pääsi heti käyttöön :)


Kävi ilmi että paikan isäntä olikin jo myynyt rompepäivillä pilkkahintaan ison kasan lasipurkkeja yms. Jotain kuitenkin vielä nurkista löytyi...


Tässä kaikki ostokseni pestyinä ja puunattuina. Purkit ovat nurinkurin, kun ovat vielä valumassa...Kuvasta puuttuu kolme maitotonkkaa, jotka olivat niin pahasti ruosteessa, että jäivät isäni luokse saamaan hiekkapuhalluskäsittelyn... vaikka taitavatpa ne ruostua sen jälkeen heti uudelleen :)

Onneksi olimme matkassa pienellä henkilöautolla,  pakettiautolla mukaan olisi tullut varmaan muutakin, vaikkapa huonekaluja...

Tuo punainen on muuten kahvipannu, ilman kantta tosin, ja puisessa laatikossa on ollut Fazerin Prinssisuklaata?
Pieni muovinen kukkakori toi lapsuuden leikit mieleeni, meillä oli kotona samanlainen punainen.
Lasinen tarjoiluastia rottinkikahvoilla on puolestaan samanlainen kuin mummullani oli, se oli vaan muodoltaan pyöreä...
 


Ja purkkien kansiahan ei voi koskaan olla liikaa :) Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Ihania löytöjä : ) Minunkin pitäis löytää jostain kansia, muutama purkki on ilman niitä.

    VastaaPoista
  2. Aarrejahti kannatti! Kivoja löytöjä, varsinkin toi pesusoikko!! Kauniita ompeluksia tuossa aiemmassa postauksessa!
    Hyvää viikon jatkoa sinulle Laura!!

    VastaaPoista
  3. mieletöntä!!! muita näyttää kovasti aina onnistavan. Omaa onnenpotkua odotellen

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania löytöjä, minäkin tykkäsin tuosta pesusoikosta ja olen heikkona lasipurkkeihin. Pitäisköhän mennä kirpparille tänään :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...